KUVYO - Kuvataideakatemian Ylioppilaskunta
Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki Kuvataideakatemiassa perustutkintoa suorittavat opiskelijat sekä halutessaan myös jatko- ja vaihto-opiskelijat. Ylioppilaskunta on yliopistolain määrittelemä julkisyhteisö, jonka tarkoituksena on olla opiskelijoiden yhdyssiteenä ja kaikin tavoin edistää heidän pyrkimyksiään. Ylioppilaskunnan kautta opiskelijoilla on vahva edustus koulun hallintoelimissä.
Kaikki opiskelijat kutsutaan yleiskokoukseen lukukausien alussa sekä muutoin tarpeen vaatiessa. Lisäksi ylioppilaskunnan hallitus kokoontuu kuukausittain. Toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse, näillä www-sivuilla sekä koulun ilmoitustauluilla.
Näkyvää ylioppilaskunnan järjestämää toimintaa ovat mm. bileet, näyttelyt sekä info- ja keskustelutilaisuudet. Uutta ylioppilaskunnan toiminnassa on mm. 2007 alkanut oman residenssin pyörittäminen. Ylioppilaskunnan hallitus toimii oppilaskunnan edunvalvojana, jonka puoleen voi kääntyä esimerkiksi opetusta, opettajia tai tiloja koskevissa ongelmissa tai halutessaan vaikkapa organisoida yhteisen tapahtuman akatemian opiskelijoille. Erilaiset ehdotukset ja uudet aktiivit ovat tervetulleita!