Menu:

08.10.2009

Yleiskokous

Yleiskokous pidettiin 8.10.2009 uudessa oppilaiden olohuoneessa

31.08.2009

The meeting of the students

Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan yleiskokous
Koulun aulassa ma 31.8. klo 13.00

The general meeting of the student union of the Academy of Fine Arts
In the schools lobby on monday 31.8. at 1PM

13.06.2008

Life after Kasarminkatu?

Is there any social life after moving back to Kaikukatu? We need to find a place for the Student Union. You can help! Come!

Säännöt

I luku

Ylioppilaskunta

1 §
Lainsäädännöllinen asema. Kuvataideakatemian ylioppilaskunta on yliopistolain (645/1997) 40 §:n sekä ylioppilaskunta-asetuksen (116/1998) mukaisesti itsehallintoon oikeutettu julkisyhteisö. 2 §
Jäsenet. Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunta voi ylioppilaskunnan sääntöjen 33 §:n mukaisesti hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita.
3 §
Ylioppilaskunnan tarkoitus. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on toimia jäsenistönsä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään.
4 §
Päätösvalta. Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää, sen mukaan kuin näissä säännöissä määrätään, ylioppilaskunnan suhteellisilla vaaleilla valitsema edustajisto.
Edustajiston vaalien toimittamista varten ylioppilaskunnan hallitus asettaa keskusvaalilautakunnan, josta määrätään vaalijärjestyksessä.
Edustajiston valitsema ylioppilaskunnan hallitus käyttää ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa sekä päätösvaltaa niissä asioissa, joissa sitä ei näiden sääntöjen mukaan ole määrätty ylioppilaskunnan edustajistolle.
Ylioppilaskunnalla on puheenjohtajisto, johon kuuluu puheenjohtaja, I varapuheenjohtaja.

II luku

Äänioikeus ja vaalikelpoisuus

5 §
Äänioikeus. Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa, jäsenäänestyksessä ja yleisessä kokouksessa on äänioikeus ainoastaan yliopistoon läsnäolevaksi kirjoittautuneella, henkilökohtaisesti läsnäolevalla ylioppilaskunnan jäsenellä.
6 §
Vaalikelpoisuus. Vaalikelpoinen edustajiston ja hallituksen jäseneksi on jokainen äänioikeutettu jäljempänä mainituin poikkeuksin.
Vaalikelpoisia edustajiston jäseneksi eivät ole:
1) ylioppilaskunnan viranhaltijat ja pysyväisluonteisessa työsuhteessa ylioppilaskuntaan olevat henkilöt,
Vaalikelpoisia hallituksen jäseniksi eivät ole:
1) ylioppilaskunnan viranhaltijat ja muut ylioppilaskunnan palveluksessa olevat henkilöt;
7 §

III luku

Ylioppilaskunnan jäsenäänestys

8 §
Jäsenäänestys. Ylioppilaskunnan edustajiston päätösvaltaan kuuluva asia on alistettava yleiseen jäsenäänestykseen, mikäli vähintään kolme neljäsosaa edustajiston kaikista jäsenistä äänestettäessä niin vaatii.
Jäsenäänestys toimitetaan edustajiston hyväksymästä päätösesityksestä, joka voidaan hyväksyä tai hylätä.
Keskusvaalilautakuntamäärää jäsenäänestyksen järjestämisestä ja vastaa äänestyksen toimittamisesta

IV luku

Ylioppilaskunnan yleinen kokous

9 §
Yleinen kokous. Ylioppilaskunta kutsutaan yleiseen kokoukseen ilmaisemaan kantansa kokouskutsussa mainituista asioista, milloin puheenjohtaja harkitsee syytä olevan tai milloin vähintään yksi kymmenesosa (1/10) ylioppilaskunnan jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti puheenjohtajalta pyytää.
10 §
Määräaika. Jos puheenjohtajalle 9 §:ssä mainituissa tapauksessa esitetään pyyntö yleisen kokouksen koollekutsumisesta, on kokous pidettävä kolmen viikon kuluessa pyynnön esittämisestä.
11 §
Kutsu. Kutsu ylioppilaskunnan yleiseen kokoukseen on julkaistava vähintään viikkoa ennen kokousta ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla ja opiskelijoiden sähköpostilistalla.
Kutsussa on mainittava kokouksessa esille tulevat asiat.
12 §
Kokousmenettely. Ylioppilaskunnan yleisessä kokouksessa noudatetaan soveltuvin osin edustajiston työjärjestyksen määräyksiä.

V luku

Ylioppilaskunnan puheenjohtajisto

13 §
Puheenjohtajien valinta. Ylioppilaskunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee edustajisto. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnassa on valittavan saatava yli puolet annetuista äänistä.
Ellei kukaan saa vaadittua enemmistöä, toimitetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen välillä.
14 §
Toimikausi. Puheenjohtajan toimikausi on kalenterivuosi. Toimikausi jatkuu kuitenkin kalenterivuoden yli, kunnes uusi puheenjohtajisto on valittu.
15 §
Eroaminen. Jos puheenjohtaja eroaa toimestaan kesken toimikauden, on välittömästi ryhdyttävä toimiin uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Milloin varapuheenjohtaja eroaa kesken toimikauden, päättää edustajisto, onko puheenjohtajistoa täydennettävä.
16 §
Puheenjohtajan tehtävät. Puheenjohtajan tehtävänä on:
1) valvoa, että ylioppilaskunnan toiminnassa tarkoin noudatetaan voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä;
2) kutsua koolle edustajiston kokous ja ylioppilaskunnan yleinen kokous sekä johtaa niissä puhetta;
3) allekirjoittaa edustajiston kokouksen ja ylioppilaskunnan yleisen kokouksen pöytäkirjat ja kokouksissa tehdyistä päätöksistä aiheutuvat toimituskirjat;
4) huolehtia muista hänelle näiden sääntöjen ja ohjesääntöjen mukaan kuuluvista tehtävistä.
Puheenjohtajan ollessa estynyt hoitamasta tehtäviään, tulee varapuheenjohtaja hänen sijaansa.

VI luku

Edustajisto

17 §
Edustajisto. Edustajistoon kuuluu kahdeksan jäsentä.
Edustajiston vaalin toimittamisesta määrätään tarkemmin vaalijärjestyksessä.
18 §
Toimikausi. Edustajiston toimikausi alkaa edustajiston vaalia seuraavan tammikuun 1. päivänä ja kestää vuoden. Edustajiston toimikausi jatkuu kuitenkin siihen asti kunnes uusi edustajisto on valittu.
19 §
Vaalikelpoisuuden menetys ja varajäsenet. Jos edustajiston jäsen kesken toimikauden menettää vaalikelpoisuutensa tai eroaa edustajistosta taikka jos hän edustajiston hyväksymästä syystä on estynyt ottamasta osaa edustajiston työhön, puheenjohtajan on kutsuttava hänen sijaansa varajäsen. Mikäli varajäseniä ei ole, niin tällöin edustajiston paikkaluku laskee vaalikauden lopun ajaksi. Vaalikelpoisuuden menettämisen toteaa edustajisto.
Milloin edustajiston jäsen on hallituksen jäsenenä, on hänen sijaansa siksi ajaksi kutsuttava varajäsen niin kuin edustajiston työjärjestyksessä määrätään.
Varajäsen toimii edustajana edustajiston toimikauden loppuun tai, milloin hänet on kutsuttu tilapäisesti estyneen edustajan sijaan, niin kauan kuin este kestää.
20 §
Edustajiston tehtävät. Edustajiston tehtävänä on :
1) valita ylioppilaskunnan puheenjohtajisto;
2) valita ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet ja vapauttaa heidät tehtävistään;
3) päättää jäsenmaksun suuruudesta
4) valita ylioppilaskunnan talouden tilintarkastajat ja heille varamiehet
5) päättää ylioppilaskunnan talousarviosta ja lisätalousarvioista;
6) käsitellä hallituksen antamat kertomukset ylioppilaskunnan toiminnasta ja taloudesta sekä päättää niiden aiheuttamista toimenpiteistä;
7) päättää ylioppilaskunnan talouden tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille;
11) päättää lainan ja takauksen antamisesta
12) hyväksyä ylioppilaskunnan säännöt ja vaalijärjestys sekä muut ohjesäännöt. Ylioppilaskunnan säännöt on alistettava kuvataideakatemian rehtorin vahvistettaviksi.
Lisäksi edustajisto päättää muistakin asioista, jotka muualla näissä säännöissä tai ohjesäännöissä on määrätty edustajiston ratkaistavaksi tai jotka edustajisto yksittäistapauksittain on pidättänyt ratkaistavakseen taikka jotka hallitus katsoo tarpeelliseksi saattaa edustajiston ratkaistavaksi.
21 §
Edustajisto on päätösvaltainen mikäli kutsu edustajiston kokoukseen on toimitettu vähintään seitsemää päivää ennen kokousta ja mikäli läsnä on vähintään puolet edustajiston silloisesta vahvuudesta. Edustajiston kokousmenettelystä säädetään tarkemmin edustajiston työjärjestyksessä
22 §
Toivomusponsi. Edustajisto voi hyväksyä hallitukselle osoitettuja toivomusponsia.
23 §
Kysely. Kolme edustajiston jäsentä voi tehdä hallitukselle kyselyn määräasiasta. Kysely on toimitettava kirjallisesti laadittuna ylioppilaskunnan puheenjohtajalle, jonka on annettava se viipymättä tiedoksi hallitukselle.
Hallituksen tulee kuukauden kuluessa tiedon saamisesta antaa vastaus suullisesti edustajiston kokouksessa, mutta se on myös kirjallisesti annettava edustajiston jäsenelle viimeistään samassa kokouksessa ennen asian esille tuloa.
24§
Edustajiston kokoontuminen. Edustajisto kokoontuu ainakin:
1) vuosittain joulukuun ensimmäisen ja viidennentoista päivän välisenä aikana, jolloin valitaan ylioppilaskunnan hallituksen muodostaja, ylioppilaskunnan puheenjohtajisto sekä tilintarkastajat ja heidän varamiehensä sekä päätetään ylioppilaskunnan talousarviosta;
2) Vuosittain huhtikuun loppuun mennessä, jolloin käsitellään hallituksen antamat kertomukset ylioppilaskunnan toiminnasta ja taloudesta sekä päättää niiden aiheuttamista toimenpiteistä
Edustajisto kokoontuu ylioppilaskunnan puheenjohtajan kutsusta muulloinkin:
1) milloin puheenjohtaja tai hallitus katsoo sen tarpeelliseksi;
2) hallitukselle osoitetun 23§:ssä mainitun kyselyn johdosta. Tällöin kokous on pidettävä kahden viikon kuluessa.
25§
Läsnäolo-oikeus. Jokaisella ylioppilaskunnan jäsenellä on oikeus olla saapuvilla edustajiston kokouksissa. Edustajistolla on kuitenkin oikeus päättää, että asia käsitellään kokonaan tai osittain suljetussa istunnossa.

VII luku

Hallitus

26 §
Jäsenten lukumäärä. Ylioppilaskunnan hallitukseen kuuluu vähintään kolme tai enintään viisi jäsentä
27 §
Toimikausi. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
28 §
Hallituksen muodostaja. Edustajisto valitsee hallituksen muodostajan enemmistövaalilla.
29 §
Hallituksen muodostaminen. Hallituksen muodostaja tekee viimeistään valintaansa seuraavassa kokouksessa edustajistolle esityksen hallituksen jäseniksi. Jos edustajisto hyväksyy esityksen, on hallituksen muodostaja valittu hallituksen puheenjohtajaksi ja esityksessä mainitut henkilöt hallituksen jäseniksi.
Jollei edustajisto hyväksy esitystä, suoritetaan uusi hallituksen muodostajan vaali ja hänen tulee antaa esityksensä hallituksen jäseniksi. Vaalimenettelyä jatketaan, kunnes edustajisto hyväksyy hallituksen muodostajan tekemän esityksen.
30 §
Vaalikelpoisuuden menetys ja eroaminen. Milloin hallituksen jäsen kesken toimikauden menettää vaalikelpoisuutensa, vapautetaan tehtävästään tai eroaa hallituksesta, voi hallituksen puheenjohtaja esittää edustajistolle ehdokkaan uudeksi hallituksen jäseneksi. Edustajisto toteaa vaalikelpoisuuden menettämisen.
Jos edustajisto hyväksyy esityksen, on esitetty henkilö valittu hallituksen jäseneksi. Jollei edustajisto hyväksy esitystä, on hallituksen puheenjohtajan esitettävä toinen ehdokas. Milloin valittavia on useita, ehdokaslista on sellaisenaan hylättävä tai hyväksyttävä. Menettelyä jatketaan, kunnes edustajisto hyväksyy hallituksen puheenjohtajan esityksen.
Milloin hallituksen puheenjohtaja kesken toimikauden menettää vaalikelpoisuutensa tai eroaa tehtävästään, kutsuu ylioppilaskunnan puheenjohtaja viipymättä edustajiston koolle valitsemaan uutta hallitusta.
31 §
Luottamuskysymys. Edustajistolla on valta ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä vapauttaa hallitus tai sen jäsen tehtävästään kesken toimikauden toteamalla, ettei hallitus tai sen jäsen nauti edustajiston luottamusta.
Luottamuskysymys pannaan vireille joko viipymättä asian käsittelemistä sitä varten koolle kutsuttavassa edustajiston kokouksessa tai siten, että vähintään kaksi edustajiston jäsenistä pyytää vähintään 9 päivää ennen edustajiston muuta kokousta puheenjohtajalta asian ottamista kokouksen esityslistalle.
Luottamuskysymystä vireille pantaessa on samalla luottamuskysymyksen syyt perusteltuna kirjallisesti jätettävä ylioppilaskunnan puheenjohtajalle, jonka on viipymättä toimitettava ne edelleen hallitukselle.
Jos edustajisto toteaa, ettei hallitus tai sen jäsen nauti edustajiston luottamusta, ryhdytään samassa kokouksessa valitsemaan uutta hallitusta tai sen jäsentä ellei edustajisto ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä päätä panna hallituksen muodostajan tai hallituksen jäsenen vaalia pöydälle.
32 §
Hallituksen järjestäytyminen. Hallitus valitsee keskuudestaan toimikaudekseen varapuheenjohtajan.
33 §
Toimivalta ja sen siirtäminen. Hallitus käyttää ylioppilaskunnan puhevaltaa, kantaa ja vastaa ylioppilaskunnan puolesta tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sekä tekee sen puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet. Ylioppilaskunnan hallitus päättää niistä perusteista, joiden mukaisesti hyväksytään ylioppilaskunnan jäseniksi ylioppilaskunnan sääntöjen 2 §:n tarkoittamia muita yliopiston opiskelijoita.
34 §
Kertomukset. Hallituksen on vuosittain annettava edustajistolle kertomukset ylioppilaskunnan toiminnasta ja taloudesta.

VIII luku

Viranhaltijat

35 §
Virat. Ylioppilaskunnan viranhaltija on ylioppilaskunnan pääsihteeri

IX luku

Ylioppilaskunnan kielet

36 §
Kielet. Ylioppilaskunnan kieli on Suomi.

X luku

Asiakirjat

37§
Arkisto. Ylioppilaskunnan asiakirjat on arkistoitava siten, että arkisto voi palvella tiedon lähteenä arkistonmuodostajaa, ylioppilaskunnan jäseniä, viranomaisia ja tutkimusta.
38§
Asiakirjojen julkisuus. Ylioppilaskunnan asiakirjat ovat ylioppilaskunnan jäsenille julkisia.
Ylioppilaskunnan kiinteistötoimintaan ja liiketoimintaan liittyvät asiakirjat ja yksityistä koskevat asiakirjat eivät ole julkisia. Asianosaisella on oikeus saada nähtäväkseen itseään koskevat asiakirjat
Ylioppilaskunnan toimielimen keskuudessa syntynyt ehdotus, luonnos, mietintö, lausunto, muistio tai muu selvitys on kuitenkin julkinen, ellei toimielin toisin päätä.
Asiakirja, joka on valmisteltavana, ei ole vielä julkinen.
Ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus saada otteita ylioppilaskunnan jäsenille julkisista ylioppilaskunnan toimielinten pöytäkirjoista.

XII luku

Talous

39 §
Ylioppilaskunnan talous, Ylioppilaskunnan tarkoituksen toteuttamiseen soveltuvasta toiminnasta aiheutuvat menot suoritetaan ylioppilaskunnan toiminnasta saaduilla tuloilla sekä jäsenmaksuilla, joita edustajistolla on oikeus määrätä ylioppilaskunnan jäsenten suoritettavaksi. Jäsenmaksun vahvistaa rehtori.
Ylioppilaskunnan talous on itsehallintoon oikeutetun julkisyhteisön säännöksiin ja talousarvioon sidottua käyttötaloutta, johon kulloinkin kuuluvan toiminnan määrittelee ylioppilaskunnan edustajisto.
40 §
Ylioppilaskunnan talouden tilikausi ja talousarvio. Ylioppilaskunnan talouden tilikautena on kalenterivuosi.
Kaikki ylioppilaskunnan talouden tulot ja menot on sisällytettävä talousarvioon, jonka edustajisto hyväksyy jokaiseksi tilikaudeksi ennen kyseisen tilikauden alkua..
41 §
Maksut. Edellä 39 §:ssä tarkoitettujen maksujen määräämisestä päättää edustajisto talousarvion tai muun taloudellisen suunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Tilikauden aikana voidaan kuitenkin päättää ylimääräisen maksun määräämisestä.
Jäsenmaksu on suoritettava lukukausittain. Hallitus voi myöntää vapautuksen ylioppilaskunnan jäsenmaksusta.
42 §
Jäsenmaksun määrääminen. Ellei yliopiston rehtori vahvista jäsenmaksua, on edustajiston otettava talousarvio uudelleen käsiteltäväkseen ja tehtävä siihen muutokset, joihin havaitaan olevan aihetta.
43 §
Talousarvion toteuttaminen. Edustajiston hyväksymän talousarvion toteuttaminen on hallituksen tehtävä.
Talousarviosta riippumatta on hallitus velvollinen suorittamaan ne menot, joista ylioppilaskunta lain tai sopimuksen mukaan on vastuussa.
44 §
Tilintarkastajat. Ylioppilaskunnan talouden kirjanpitoa ja tilinpäätöstä sekä hallintoa tarkastamaan valitaan jokaiselle tilikaudelle yksi tilintarkastaja.
Tilintarkastajalla ja hänen varamiehellään on oltava sellainen laskentatoimen, taloudellisten ja oikeudellisten asioiden sekä tilintarkastuksen tuntemus ja kokemus, joka ylioppilaskunnan talouteen ja siihen sisältyvään toimintaan nähden on tarpeen..
45 §
Tilinpäätös. Hallituksen on kultakin tilikaudelta tehtävä ylioppilaskunnan taloudesta tilinpäätökset, jotka on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi viimeistään seuraavan maaliskuun aikana. Hallituksen on samalla annettava tilintarkastajille myös kirjanpidot niihin liittyvine asiakirjoineen sekä muut ylioppilaskunnan hallintoa tilikauden aikana selvittävät asiakirjat.
46 §
Tilintarkastajien kertomus. Tilintarkastajien on annettava hallitukselle kertomus toimittamastaan tarkastuksesta huhtikuun aikana. Kertomus sekä tehtyjen muistutusten johdosta hankitut selvitykset on hallituksen toimitettava edustajistolle niin ajoissa, että ne voidaan käsitellä viimeistään huhtikuussa pidettävässä edustajiston kokouksessa.

XIV luku

Nimenkirjoittaminen ja tiedoksiantojen vastaanottaminen

47 §
Nimenkirjoitus. Ylioppilaskunnan edustajiston ja hallituksen toimituskirjat allekirjoittaa asianomainen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja varmentaa kokouksen sihteeri. Ylioppilaskunnan nimen kirjoittavat ylioppilaskunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja yhdessä hallituksen nimeämän muun henkilön kanssa
48 §
Tiedoksiannot. Ylioppilaskuntaa koskevat tiedoksiannot vastaanottaa ylioppilaskunnan puolesta pääsihteeri tai henkilö, jonka hallitus on erikseen määrännyt hänen puolestaan vastaanottamaan tiedoksiantoja.

XV luku

Muutoksenhaku

49 §
Valitus. Ylioppilaskunnan edustajiston, hallituksen ja keskusvaalilautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla lääninoikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Sen lisäksi, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään, ylioppilaskunnan jäsen saa hakea muutosta ylioppilaskunnan edustajiston, hallituksen ja keskusvaalilautakunnan sekä 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun toimielimen päätökseen sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, asetuksesta tai ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tai on muuten lain, asetuksen taikka ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen.
Ylioppilaskunnan hallituksen valitseman jaoston, valiokunnan tai johtokunnan päätöksestä voi valittaa ylioppilaskunnan hallitukselle.
Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai toimeenpanoa, ei kuitenkaan saa valittaa.
50 §
Täytäntöönpanokielto. Ylioppilaskunnan puheenjohtajalla on oikeus kieltää valituksen alaisen päätöksen täytäntöönpano, mikäli päätös on ilmeisesti lain, asetuksen tai sääntöjen taikka muiden ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen tai on syntynyt niistä poikkeavassa järjestyksessä ja mikäli päätöksen täytäntöönpano tekisi muutoksenhaun turhaksi.

XVI luku

Erityisiä määräyksiä

51 §
Luottamusaseman vastuu. Ylioppilaskunnan toimielimen valitsema luottamushenkilö voidaan erottaa toimestaan, jos hän käyttää hyödykseen tai muille ilmaisee luottamusasemassaan tietoonsa saamaa seikkaa joka ei ole julkinen, tai on menettelyllään ylioppilaskunnassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut ylioppilaskuntaa.
52 §
Tiedottaminen. Ylioppilaskunnan edustajiston ja hallituksen päätökset on viimeistään seitsemäntenä päivänä kokouksesta asetettava nähtäväksi ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla.
53 §
Sääntöjen muuttaminen ja voimaantulo. Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää edustajisto.
Sääntöjen muuttamisesta on päätettävä kahdessa vähintään kahden viikon väliajoin pidettävässä edustajiston kokouksessa. Tällaisen päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kummassakin kokouksessa kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Päätös on alistettava yliopiston rehtorin vahvistettavaksi.
Nämä säännöt astuvat voimaan välittömästi yliopiston rehtorin vahvistamisesta lukien.